Sivut

NOSTALGIAN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Rauha Mäkilä: Is It True When U Say That U Love Me, 2006

tiistai 5. lokakuuta 2010

Uusi blogi - muuttuuko mikään?

Olen aina ihmetellyt bloggaajia, jotka kirjoittavat henkihieverissä ensimmäiset 2 viikkoa bloginsa aloittamisesta. Sitten iskee se fakta, että ei perkele, vaikka oonki tyylikkäämpi kuin Nelliinan Vaatehuone (ja nuorempi), kävijälaskurissa on jokin vika kun hittejä sivulle ei tule toivottuun malliin. Kahdessa viikossa on esitelty vyöt, jaettu beautiful blogger kunniamaininnat, kerrottu hassut faktat itsestä + turhaa edes mainita: opeteltu seisomaan jalat sisäänpäin. Blogilistalla on tänään 38 259 blogia, joten fakta on se, että suurin osa saa olla tyytyväinen ettei sijoitu niiden 5 vähiten käydyn joukkoon. Sinne minäkin kuulun, mutta tyhjä blogi tuntuu silti todella kuumottavalta, pakkohan tässä jotakin on tehdä.

Aluksi ajattelin (eli siis toissapäivänä), että kun nyt perustan uuden blogin, hion siitä juuri sellaisen täydellisen tietyistä asioista kertovan faktakokonaisuuden. Sellaisen, mikä antaisi jossain määrin viileän kuvan minusta. Ei avautumisia sinkkuudesta. Ei avautumisia ylipäätään. Ei ehkä ihan Issues, mutta sinnepäin. Ei muotia, mutta mielenkiintoisia ilmiöitä. Eilisestä tekstistä jopa editoin alkulauseeni pois, koska ihmettelin siinä miksi en ole vieläkään blogilistan kuumimmat-listan kärjessä. Ei itseironiaa, herrajumala. Mutta nukuttuani hyvät yöunet (klo.4.45 olisin lähtenyt Lauralle aamukahville+briossille, mutta raitiovaunut eivät toimineet, joten aloin nukkumaan), tajusin ettei omaksi havaittua kirjoitustyyliä ole helppo muuttaa.

Muoto muokkautunee ajan kanssa sellaiseksi miksi pitääkin. Muutamia asioita olen kuitenkin päättänyt: Nostalgian lyhyt oppimäärä on enemmän kasvoton blogi, mitä edeltäjänsä. Asiat pysyvät avoimina, mutta arkielämässä minua ei enää juurikaan kiinnosta, että kirjoituksiani ruoditaan raamattu kädessä kirjoitettuna faktana baaripöydässä. Monikaan ei varmasti olisi yhdistänyt minua minuun, ellei edellinen blogini olisi ollut täynnä kuvia itsestäni. Nostalgian lyhyessä oppimäärässä omakuvia ei siis ainakaan tällä haavaa näy.

Sen sijaan kuvapuolella käytän entistä enemmän kuvia (suomalaisten) nykytaiteilijoiden teoksista, jotka listaan erikseen taide-välilehteen. Ajan kanssa Taide-osiosta tulee varmaankin ihan mielenkiintoinen. Valokuvien käyttäminen on hieman kinkkinen juttu: suurin osa netistä löytyvistä teoskuvista on lähtöisin gallerioiden pressimateriaalista. Osa kuitenkin on löytynyt muista blogeista, jolloin alkuperä on hukassa. Kohteliasta olisi ilmoittaa teoksen tekijälle, että olen käyttänyt kuvaa hänen teoksestaan, mutta kaikkia taiteilijoita on mahdoton saada kiinni. Pyrin kuitenkin jokaisen teoskuvan yhteydessä antamaan linkin tarkempiin tietoihin taiteilijasta. Kuitenkin on hyvä todeta, että bannerin ja avataren teosten tekijä, Rauha Mäkilä,  on antanut minulle luvan käyttää teoskuviaan bloggaamiseen jo edellisessä blogissa. Kiitos siitä.

Ja loppuun vielä, että päivitän linkkilistaani ajan kanssa. Se edellinen blogi on lukittu, joten sinne ei enää pääse. It's a new day, it's a new dawn, it's a new life.

8 kommenttia:

  1. HAH kyllä sää beibe perässä tuut sen iän suhteen, älä huoli :P tosin mä taidan juosta samaa vauhtia karkuun, damn.

    ...and I`m feeling good.

    VastaaPoista
  2. Hitto kun on vetree olo, ainiin, varmaan johtuuki mun iästä (makaan hikinen t-paita päällä sängyssä ja mietin leiposko porkkanakakun)

    VastaaPoista
  3. Rauha Mäkilä on aika ihana ja sääki oot:) Ootan mielenkiinnolla sun taidekuvia ja juttuja!

    VastaaPoista
  4. No taidejutuista en tiiä...tykkään kyllä taidenäyttelyiden avajaisista tietyistä syistä, alkavat jollain määreellä ja loppuvat viini-sanaan. Hei muuten, Hannaleena Heiskan näyttely Kalhama-Piipossa kannattaa käydä katsomassa! (avajaisissa oli jopa jallua, mistä extrapiste Hannaleenalle) t. kulttuurielitisti-Elsa

    ps. Onpa muuten ihanaa, että Aini luki mua edellisen blogin alusta ja taas Aini on täällä!

    VastaaPoista
  5. Jee jee Elsa is back ja onks Oulus muka raitiovaunuja? Heti kävit beautiful blogger awardinkin kimppuun... Tän blogin nimi on niin loistava, että vaan sen takia haluaisin ehkä alottaa itsekin alusta, mutta en tietenkään aio riskeeraa lukijamäärän pienentymisellä.

    Onneks sää täältä kuulut vaikket ehkä näykkään ;-).

    VastaaPoista
  6. No oon isoolla kirkolla käymäsä. Taaskaan ei kyllä käytetty aikaa kuin se 5mins nimen keksimiseen. Mua ei tuo lukijamäärä haittaa ollenkaan, oikeastaan oli melkein hauskempi kirjotella sillon vuosia sitten kun lukijoita oli säkällä 50/pvä.En siksi ees infoillu vanhassa blogissani, et suljen sen tai antanut uutta linkkiä. Löytää ketkä löytää ja joillekkin harvoille ja valituille kävin jopa ihan ilmottamassa muutostani :) Mutta kiva olla takas.

    VastaaPoista
  7. mäkin löysin ihan säkällä tänne. harvemmin tulee asiaa sinne pohjoisen suuntaan, olis kiva jos joskus täällä käydessäs vinkkaisit niin vois käydä höpisemässä oikein pitkän kaavan mukaan.

    vartissakin on haapalan veljesten jotaki rotia valomerkkibiisinä. kerta.

    VastaaPoista
  8. Haa! Jäin siis heti kiinni :) tarkoitus olikin tulla joku päivä vinkkaamaan, että oon takasi. Ilmoitan kunhan on sen varttikaupungin vuoro!

    VastaaPoista