Sivut

NOSTALGIAN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Rauha Mäkilä: Is It True When U Say That U Love Me, 2006

maanantai 4. lokakuuta 2010

Hyvää palvelua

"sä näytät ihan prinsessalle, ihanku Stiina Saarisen maalauksesta!"
Maria Veitola Johanna Tukiaiselle *

Helsinki ei ole paska mesta. Yksi toinen kaupunki sen sijaan on. Olen aina kuvitellut Helsingin olevan kaupunki, missä palvelun taso ei aina vastaa meidän maalaisten standardeja,mutta vääräksi sen todisti viimeistään perjantainen visiittini Kallion terveyskeskukseen. Ongelma oli seuraava: Elsa oli Helsingissä. Lääkkeet, joita Elsan piti ottaa olivat joko 600km:n päässä tai hukassa (en ole kovin järjestelmällistä sorttia). Jos lääke jää ottamatta, Elsa saa nopeasti sähköiskun kaltaisia huimaustiloja, joten lääke on parasta vaan ottaa.

Onneksi matkatavaroistani löytyi vanha lääkeresepti, toki niin vanha ettei lääkkeen vahvuus pitänyt enää paikkaansa. Samoin meikkipussistani löytyi tyhjä lääkelevy, missä lääkkeen vahvuus oli oikea. Nämä mukanani kävelin Kallion terveysasemalle odottaen lähinnä myötätuntoista hymyä ja osoituksen sairaalan päivystykseen. Ja mitä vielä! Ihastuttava lääkäritär juoksi toiselta puolelta taloa ottamaan minut vastaan ja kirjoitti muitta mukisematta uuden reseptin lääkettäni. Tämän lisäksi Kallion apteekista ilmoitettiin, että mikäli jaksan odottaa huomiseen, saan lääkkeeni huomattavasti paljon halvempana rinnakkaislääkkeenä!

Voi olla, että tätä Cipralexin rinnakkaislääkettä saa jokapuolelta Suomea, mutta rinnastan senkin löytymisen pelkästään Helsingin kauniiden ja ystävällisten lääkäreiden ja apteekkareiden aikaansaannokseksi. Kitos heille siis! Tähän asti on ollut järjetöntä, että maksan lääkkeestäni 1.96eur/tabletti. Rinnakkaislääkkeen hinta on "vain" 1.19 eur/kpl. Masennuslääkettä nappaillessa masennus on ennen vain pahentunut miettiessä tabletin hintaa, nyt melkein vuodatan onnen kyyneleitä.

ps. nyt mulla on uus versio tästä bloggerista, lataan kuvia ihan eri tavalla ku ennen. se on HANKALAA.

(*=teostiedot täältä)

2 kommenttia:

  1. Olipas ystävällistä meininkiä. Mutta miks kukaan mun tuntemista ihmisistä ei syö Cipralexia korvaavaa lääkettä vaan itse Cipralexia? Mikä on sen halvempi versio?

    VastaaPoista
  2. Se on siis Escitalopram Actavis. Siksi ne ei sitä varmaan syö, kun se lanseerattiin perjantaina ja lauantaina sitä sai ekaa kertaa ainakin Kallion apteekista. Mutta kannattaa kertoa eteenpäin! Olin ihan superonnellinen, kun sille lääkkeelle tuli korvaava tuote. Edellinen korvaava tuote nimittäin otettiin pois markkinoilta jonku patenttiluvan takia aikoja sitten.

    VastaaPoista