NOSTALGIAN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Rauha Mäkilä: Is It True When U Say That U Love Me, 2006

lauantai 30. lokakuuta 2010

Olavi Uusivirta - Salmisaaren Salome


Jos tarvin samanlaisen olon, mitä bannerini tyypeillä, on pakko kuunnella Olavia. Tsämdämwohoo, aina ei ole Smitsh-olo!

perjantai 29. lokakuuta 2010

Muutama lisäehdotus pakolaisasiaan

Koska rakastan jeesustelua, on hyvä edellisen Tuksun tuki-postauksen jälkeen alkaa haukkumaan toista paljon lehdissä näkyvää henkilöä. Tämä on aivan yhtä kiihottavaa kun lihavan tytön blogimanifestit olemassaolon oikeudestaan ja hyvästä itsetunnostaan, mutta menköön. PÄIVI RÄSÄNEN!!!!

Kaikille tilaa riittää,
kaikille paikkoja on.
Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.

Kuten varmasti moni muukin, aloitin päiväni hyvillä mielin juoden kaffet ja tarttumalla Ylioppilaslehteen. Ja lehdelle heti plussapiste siitä, että olivat onnistuneet saamaan haastattelun kaikkien meidän omalta pikku Päiksyltä kesken homomediaspektaakkelin. Ja kansikuvan oikein nahkahansikkaan kera. Ja kuten kuvioon kuuluu, ei tämäkään artikkeli suoraa sanoen jättänyt kylmäksi. Ehdin jo facebookissa (juu, asun siellä) hermostua haastattelussa esiintuleviin asioihin, ja samoin oli näköjään hesarikin ehtinyt huomaamaan, kuinka Päivi kerrasta toiseen onnistuu suututtamaan jonkin ihmisryhmän.

Tällä kertaa tuli ilmi, että hänestä olisi järkevintä valita Suomeen kristittyjä pakolaisia. Mikä loistoajatus, he sopeutuisivat kristillisiin seurakuntiin (minkä aktiivisia jäseniähän on Suomi pullollaan) helposti. Päiviltä jäi luultavasti epähuomiossa muutama pieni juttu täsmentämättä, joten annetaan nyt mennä ihan perjantain kunniaksi:

1) Suomeen tulisi ottaa vain kristittyjä pakolaisia, tämä tulisi myös testata ennen päätöksen tekemistä pistokokeella, missä mitattaisiin pakolaisen raamattutuntemus, ulkoa pakko-opittavien asioiden kuten isä meidän rukouksen ja kymmenen käskyn sujuva osaaminen sekä arkielämän tilanteiden hallinta Raamatun oppien mukaan.

2) Suomeen tulisi ottaa vain suomenkieltä (ruotsinkieliselle rannikolle tietenkin ruotsia) osaavia pakolaisia, sillä silloin heidän sulautuminen yhteiskuntaamme kävisi nopeammin.

3) Suomeen tulevat pakolaiset tulisi jaotella sijoituspaikkakunnan mukaan: Etelä-Pohjanmaalle vain pesäpalloa sekä painia harrastavia pakolaisia, ruotsinkieliselle rannikolle purjehtista harrastavat pakolaiset ja Lappiin sekä poronhoitoa harrastavat että luonnosta kiinnostuneet pakolaiset. Näin pakolaiset löytäisivät samankaltaisia ystäviä helposti ja syrjäytyminen vähenisi.

4) Mikäli homoja on pakko ottaa pakolaisena Suomeen, tuisi ne sijoittaa one way ticketillä Ahvenanmaalle.

Kuva: Nadi Hammouda/Ylioppilaslehti

maanantai 25. lokakuuta 2010

Älkää kiusatko Tuksua enää


Jotakin kautta aamupäivällä netissä surffaillessani jouduin Johanna Tukiaisen blogiin. Myönnän käyneeni ennenkin tutkimassa hänen kirjoituksiaan, sillä kyllähän niistä aina välillä huumoria saa revittyä. Nyt ei vaan jostain syystä enää naurattanut. Johanna oli joutunut taannoin ottamaan yhteyttä poliisiin nettiherjaamisen takia ja nyt satoja sivuja nettikirjoituksia on tutkinnassa. Kyllähän julkisuuden henkilöistä näkee kirjoituksia, mutta Tuksu onkin niitä tyyppejä, joista on vain kahdenlaisia kirjoituksia: haukkumisia ja positiiviseen ulkokuoreen kätkettyjä haukkumisia.

Aloin miettimään mitä tiedän Tukiaisesta ja sain aikaan jotain tällaista: Hän on yli kolmikymppinen eroottisen tanssiryhmän keulahahmo, joka tuli suurempaan julkisuuteen Ilkka Kanervan tekstiviestien takia. Tekstarikohua ennen häntä taidettiin haastatella Trendiin erilaisen kauneusihanteen takia: hän halusi näyttää barbielta. Tekstarikohun jälkeen hän on pysynyt julkisuudessa lähinnä seiskan ansiosta ja tehnyt muutamia biisejä, joita käy esittämässä markkinoilla ja muissa tapahtumissa. Hän ihailee glamouria amerikkalaista elämäntapaa ja haaveilee rikkaasta miehestä sekä jalokivistä. Ennenkaikkea toisinkuin suurin osa suomalaisista, hän ei osaa hävetä itseään.

Mikä ihmisissä saa aikaiseksi sen ärsytyksen ja vihan, mikä on kuitenkin suurin osa Tuksuilmiötä? Onko se juuri se julkea häpeämättömyys millä Johanna Tukiainen pysyy julkisuudessa? Harvalla meistä muista olisi pokkaa esiintyä yhden playbackbiisin kanssa herttoniemeläisessä ravintolassa, mikä kuhisee lähiöjuoppoja. Harva meistä kehtaisi avoimesti sekä stripata että julistaa uskoaan. Harva meistä uskaltaa pukeutua antavaan pinkkiin ja vuorata itsensä swarovskikristallein ilman että sitä kutsuttaisiin burleskibileiksi. Hän uskaltaa ja senpä takia hänestä saa sanoa mitä haluaa. Häntä pidetään tyhmänä ja koska hän ei muserru jokaisesta kritiikistä, ammutaan aina kovemmin panoksin unohtaen ehkä täysin, että kyseessä on kuitenkin ihminen. Jo koulussa opetettiin ettei toista saa kiusata, mutta Tukiaisen kohdalla se tuntuu olevan sallittua. Hän pistää itsensä alttiiksi arvostelulle, ja tottavie saa sitä enemmän kuin yhden naisen kuuluisi.

Nyt tuli kuitenkin itselleni stoppi. Mikä minä olen nauramaan toisten ihmisten haaveille ja unelmille kun hädintuskin uskallan edes haaveilla. Miksi minä haluan nauraa muiden mukana epäedustaville humalaisille kuville, sillä sellaisia saa itsestänikin hyvin helposti? Miksi osallistuisin edes peukkumerkillä facebookhauskanpitoon toisen ihmisen kustannuksella? En miksikään.Toisten kiusaaminen ja arvosteleminen on tylsää ja jos on edes kerran joutunut kiusaamisen kohteeksi erilaisuutensa takia, tietää miltä se tuntuu. Pahalta. Ja siltä se varmasti tuntuu Tuksustakin, vaikka irtoripset ehkä kätkevätkin kyyneleet tehokkaammin kuin meidän muitten.

Robbie Williams - Shame




Aivan paras video!

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Kiukuttelua suklaasta

Aika ovelia nuo Pandan suklaakeksijät. Luulin ostavani uudistettua pandan konvehtirasiaa, kun äkkisilmäyksellä kaupan JOULUPÖYDÄSSÄ näytti, ettei siellä ole esim. sitä kammottavaa ananasta. Mutta ehei, huoleni oli ihan turha sillä samat vanhat paskat mauthan sieltä löytyivät, uuteen malliin puskettuina.

Mutta oli oma moka. Kukaan yhtään suklaasta perustava ei menisi samaan halpaan muutenkaan: vaikka maut olisivatkin uusia, luultavasti ne olisivat paskoja silti. Semmonen on meidän Panda, lakua ne osaa tehdä, suklaata ei. Siksi onkin aika kummallista miksi juhlapöydän konvehdit ovat ylipäätään olemassa ja myydyimpiä konvehteja Suomessa? Jopa niin myytyjä, että tammikuun alun synttärisankarina olen saanut niitä aina lahjaksi kiloittain...luultavasti tunteella hankittua kamaa silti, vaikka ehken ollut koskaan avaamattoman konvehtilootan eka omistaja. Söin ne silti.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Majoneesi











Edellisessä postauksessa esittelemäni baageli muuttuu myös aivan jumalaiseksi sandwichiksi, kun pitää täytteet samana ja paahtaa bagelin sijasta isoja paahtoleipäviipaleita leiväksi. Sandwich on hyvä sellaisenaan, mutta täydemmän aterian siitä saa lisäämällä lautaselle ranskalaisia sekä itse tehtyä majoneesia. Mikä on aivan taivaallista ja tekeminen helppoa kuin lapsen lyöminen (anteeksi, oli pakko, Aleksi opetti).

Epäilisin tämän aterian olleen yksi parhaista mitä olen ikinä tehnyt, melkein tuli kyynel poskelle kun lautasen reunalla olevat ranskiksetkin olivat itse tehtyjä. Paahtoleipää en sentään itse paistanut, mutta Viva Ciabattasta voi löytyä ohje jopa siihen. Ainakin baageli löytyy.

Majoneesiohje:

2 keltuaista
1-1.5rkl sitruunamehua (tai viinietikkaa 1rkl)
1rkl (dijon)sinappia
suolaa
valkopippuria
öljyä maun mukaan, n.3dl

Ainesten tulee olla huoneenlämpöisiä. Vatkaa kananmunan keltuainen ja mausteet yhteen. Lisää öljyä seokseen ensin muutamia tippoja ja vatkaa samalla voimakkaasti. Pikkuhiljaa voit alkaa lisäämään öljyä pienenä norona kokoajan sekoittaen ja jatka sitä kunnes majoneesi on oikean vahvuista. Voit lisätä mauksi myös esimerkiksi valkosipulia puristettuna.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Maailman paras bageli

Jump Jump

Tää ei voi olla totta. Tää ei voi olla totta. Tää ei VOI olla totta. Sanokaa, ettei tämä ole totta.


"Jumpin into your Jumpsuit and feel the LOVE! This is the perfect piece of clothing for everyone who loves to chill out in style!"  STYLE?!
Mitä muijat, mikä boogie, hyvältä näyttää niinku kuuluuki....
http://jumpinshop.com/ sieltä sitten hankkimaan oma, hinnat satasesta ylöspäin! Kukapa ei haluaisi näyttää sekä teletapilta että vauvalta samaan rahaan.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Massasielu


Tässä on kuva mun talvitakista. Tää on myös Nelliinan talvitakki. Salkallakin on tää, mutta musta. Ei mua haittaa ees se, että tänään Gina Trickotissa Salkaa odotellessani näin 4 tällasta toisten asiakkaiden päällä. Siis minuutin sisällä. Ku niillei ollu 8-reikäsii maihareita, niinku esim mulla ja Nelliinalla ja Salkalla.

Olo on ku ala-asteella.

tiistai 19. lokakuuta 2010

KissKiss


Yleensä en helly eläinaiheisiin, mutta tämä kisu on kyllä niin toimelias liikkeissään että anstaitsee maininnan!

maanantai 18. lokakuuta 2010

Go Päiksy!

Kyllä sosiaaliporno on vaan parasta pornoa. Tänä aamuna en meinannut saada unta, koska minua jännitti (oikesti saatana) kuinka meidän oma pikku Päiksy pärjää aamutelevision haastattelussa, olihan se ensimmäinen tv-esiintyminen sitten homoillan. Olin käynyt omassa pikku päässäni läpi, kuinka Päiksy ei saa illalla unta, ja miettii miten hän esiintyy aamusella. Itseäni kiinnosti etenkin onko kirkon sisällä tapana muiluttaa ihmisiä tämän kaltaisten mokien jälkeen, soittaako jokin ylempi taho ja sanoo, että nyt suuta soukiammalle. Enemmän tyydytystä olisin saanut, jos Päiksy olisi selkeästi pistetty selittelemään sanomisiaan toisin, mutta kyllähän se noinkin kävi ettei mitään oltu opittu ja kaikki muut oliva edelleen väärässä.

Siinä varmaan muutamallakin kirkon edustajalla kävi aamukaffin lomassa mielessä, paljonko oli tämänkinaamuisen tv-haastattelun minuuttihinta kirkolle, epäilisin että halvemmalla olisi selvitty sakinhivutuksella ja muutamalla Raamatun lauseen toisinymmärtämisellä ihan maanantain kunniaksi. Anteeksi kaikki, jotka ette ymmärrä mistä kirjoitan, en ehdi täsmentämään enempää, sillä kohta on pakko lähteä hakemaan sipsejä illan A-studiota varten. Go Päiksy! Go Päiksy!

Päivin lisäksi Suomestaa onneksi löytyy muitakin varteenotettavia vaikuttajaihmisiä, ja haluankin tuoda lukijoilleni tutummaksi Totaalidemokraattisen Puolueen Sakarias Lehtomäen (kts blogi!!!), miehen lukuisten kansalaisadressien takaa. Pituudella blogi ei kävijöitä piinaa, joten se on todella ajatuksia herättävää lukemistoa esimerkiksi ennen nukkumaan menemistä. Suosittelen tätäkin siis kaikille kansalaisaktivismista kiinnostuneille lukijoilleni.

Etenkin niille, jotka ovat valmiita allekirjoittamaan adressin "että Microsoft Comic Sans MS määrätään ainoaksi kirjasinlajiksi, jota saa laillisesti käyttää kirjojen, lehtien ja verkkosivujen otsikoissa, leipäteksteissä ja muissakin teksteissä. Samoin tuotemerkkien ja yritysten logot on valtioneuvoston antamaan määräaikaan mennessä vaihdettava käyttämään kyseistä kirjasintyyppiä. "


Nyt sipsikauppaan.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Reagoimisen lyhyt oppimäärä

Hannaleena Heiska: Howl at the Moon

Kun yläasteella innostuin jostakin bändistä, alkoi minua pännimään kun muutkin löysivät saman orkesterin. Yksin oli kivempi tykätä. Tämä meni kuitenkin onneksi ohi, sillä olisihan se idioottimaista vaihtaa mielipidettään sen mukaan että moni muu EI yhtyisi omaan mielipiteeseeni.

Massasuosio saa kuitenkin usein aikaan myös vastareaktion. Kun tänä aamuna avasin facebookin, uhkasi eräs henkilö x "poistaa kohta kavereista kaikki joitten statuksiin ja linkkeihin liittyy avainsanoja: Päivi, Räsänen, homo, kristillinen, kirkko. Yrittäkää nyt saatana jo olla. Menkää sinne Arkadianmäelle porukalla itkemään älkääkä tukkiko minun naamakirjaa." Muuten en olisi varmaankaan huomioinut statusta sen kummemmin, mutta lyhyen ajan sisällä olen huomannut ihmisten kyllästyvän moniin massoja puhuttaviin puheenaiheisiin ja heittäytyvän turhautuneena lähes päinvastaisiksi mielipiteiltään, ihan vain ärsyttääkseen tai saadakseen huomiota. (ko. statuksen kirjoittajaa en syytä kuin uupumisesta homokohuun).

Vastareagoijat, joihin itsekin aika-ajoin kuulun, ovat tunnettuja kärjekkäistä mielipiteistään mitä he laukovat pääsääntöisesti netissä. Moni asia tuntuu vituttavan: Se, että ihmiset ympäri maailmaa ottavat valot pois vuosittaisen Earth hourin aikana ja osallistuvat samalla erilaisiin tapahtumiin Earth hour tietoisuuden lisäämiseksi, se, että ihmiset ovat kiinnostuneita ruokansa alkuperästä, se että ihmiset ostavat lokakuussa roosanauhoja ja osallistuvat facebookissa humoristisesti tissienpuristelutalkoisiin, vaikka kuoleehan tässä maassa perkele ihmisiä muihinkin sairauksiin. Itse ärsyynnyin 15.10 suunnitellusta facebookissa levinneestä yleislakosta "mikäli 100 000 ihmistä liittyy". Sain jotain kummaa tyydytystä, ettei ainakaan julkisuuteen levinnyt tietoa kenestäkään, jolla oikeasti olisi ollut munaa olla pois töistä ja että yleislakko pienenikin 20 työttömän ja opiskelijan mielenosoitukseksi eduskuntatalon eteen. Mitä helvettiä minä tyydytystä tällaisesta saan, olenhan todellakin kansanedustajien palkkojen korotuksia vastaan!

Myönnän henkisen juutalaisuuteni ja silti annan itselleni ja kaltaisilleni pienisieluisille nettinarkkareille oikeuden itkeä massahysterian vastaisia mielipiteitään vaikkapa tällaisissa pikkublogeissa. Ei tässä maailmaa muuteta kuitenkaan. Se, mikä itseäni kuitenkin vituttaa on enemmänkin valtamedioiden nettikolumnistit, joiden kirjoituksien taso on valitettavasti alkanut muistuttamaan allekirjoittaneen murrosikäisenä kirjoittamia juttuja. Hyvänä esimerkkinä Hesarin Virpi Salmi, joka tuntuu ärsyyntyvän ihan kaikesta, luultavasti periaatteesta. Vai mitä sanotte tästä Virpin edellisestä kirjoituksesta käsitellen, noh, vähän sitä sun tätä, mutta negatiivisesti tietenkin.

En ymmärrä miten Helsingin Sanomien kaltainen ja suuruusluokkainen media voi ylipäätään julkaista tuon tasoisia kiukuttelukirjoituksia nettisivuillaan. Tuntuu jotenkin oudolta, että Suomen suurimman sanomalehden kolumnisti jaksaa välittää kaikesta mahdollisesta ja litata kolumneissaan niin burleskin harrastajat kuin rintasyöpäkampanjaan osallistuvat henkilötkin. Eikö hän voisi mennä jakamaan kiukkuaan jonnekkin muualle, esimerkiksi jumppatunnille ja keuhkoilla sen jälkeen kanssaurheilijatädeille heidän takeissaan olevista roosanauhoista? Hänellä ilmeisesti ei ole samanlaista heilaa kuin minulla, sellaista joka sanoo että miksi edes jaksat välittää, miksi reagoit? Sillä kaikkeen massoja puhutteleviin asioihin ei ole pakko reagoida, joskus on ihan hyvä vain pistää silmät ja suu kiinni. Tai sitten vain pitää perustaa se blogi.

torstai 14. lokakuuta 2010

Oodi mustalle balsamille

Viime aikoina on lykästänyt: olen saanut pitkästä aikaa tuliaisia maailmalta. Ensimmäisessä erässä tuli pullollinen lempialkoholiani Riian mustaa balsamia. Siitä toettuani tulikin jo seuraava tuliaiskuorma, mikä sisälsi Riga balsamin mustaherukkaversiota mistä en ollut kuullutkaan.


Koska näitä herkkuja ei saa Suomesta, on parempi pitää palopuhe niille, jotka eivät tuotteeseen ole tutustuneet.  Alkuperäinen Riikabalsami (Rigas melnais balzams, Riga black balsam) on Latviassa1800-luvulla kehitetty ns. mahakatkero. Se sisältää yli pariakymmentä vodkaan sekoitettua ainesosaa, mm. erilaisten kasvien kukintoja ja öljyjä. Juoma on pakattu alusta lähtien käsin tehtyyn savipulloon. 

Juoma on huomattavasti tuhdimman makuista mitä Suomen luultavasti myydyin katkero Jägermeister, mihin balsamia monesti mielestäni hyvin virheellisesti verrataan. Jägeri on huomattavasti makeampaa ja vähemmän täyteläistä, mitä balsami. Jos vertailukohteita on pakko etsiä, vertaisin originaalia mustaa balsamia ennemmin joko Unicumiin tai ehkä Fernet Brancaan. Balsami on erinomainen shotti, minkä annosmäärän kanssa kannattaa kuitenkin pitää varansa, 45% juoma kun tekee tehtävänsä yllättävän helposti. Perinteisesti latvialaiset ovat sekoittaneet balsamiannoksensa myös joko kuumaan veteen tai mustaherukkamehuun. Muistan joskus vuosia sitten juoneeni mahtavan mustaherukka-sitruuna-balsamisekoituksen balsamin nimikkobaarissa Riiassa. Juoman pinnalla olevat neilikat kruunasivat lämmittävän juoman.


Muutaman päivän vanha tuttavuuteni Black balsam currant ei ollut pöllömpi sekään. Itseasiassa maistellessamme porukassa enemmän liköörimäistä juomaa, kaikki tuntuivat ihastuvan siihen heti. Mikä ei ole siis sanottua, kun ihminen maistaa ensimmäistä kertaa originaalia balsamia. Viinimarjan maku oli todella voimakas, mutta ei onneksi liian makea ja harjaantunut makuaistini (...köh) maistoi heti, ettei juomassa olut yhtä paljon alkoholia. Tutkiskelu osoitti makunystyräni tarkoiksi, sillä currantversiossa olikin "vain" 30% alkoholia. Vaikka mustaherukan maku oli hyvä, se oli ehkä omaan makuuni hieman liian muut maut peittävä ja mietinkin olisiko oma mustaherukkashottini kuitenkin tästä edes miksaus 1:1 originaalia ja currantversiota. joku ilta pitää ehdottomasti testata myös kuumaa vettä mustaherukkabalsamilla.

Tarkempi tutkailu osoittaa, että balsamista on tullut viime vuosina (?) myös muita uutuustuotteita, kuten mustabalsami-kermalikööri sekä long drink-tyyppiset 5.5% pullojuomat. Curratissa riittää kuitenki minulle uutuutta vähäksi aikaa ja perinteinenkin on niin houkutteleva, joten en edes haaveile tutustumista muihin tuotteisiin vähään aikaan.

Lähin paikka hakea tätä mahtavaa latvialaisjuomaa taitanee olla Tallinna, mutta RyanAir lentää Tampereelta Riikaan myös todella halvalla. Linja-autollakin pääsee, nimimerkillä kokemusta on.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Muutama kysymys vaan

Miksi pitää

a) hankkia kaulakoru jossa on muoviset viikset?
b) laittaa pitkää tukkaansa ylähuulen ja nenän väliin viiksiksi ja irvistää (söpösti) yläviistoon valokuvassa?
c) tatuoida viikset etusormeensa, jotta voi laittaa etusormen viiksien paikalle.

Miksi oi miksi?

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Ebay + Dr Martens = Deal

Edellisen postauksen kiiltonahkamaiharit taitavat jäädä tämän tytön osalta haaveeksi, sillä tein tänään sijoituksen tavallisiin mustiin. Ebay-neitsyyskin meni samoiten tein, kun silmä kovana kyttäsin muutaman kerran käytetyn parin hinnannousua vuorokausikaupalla ja lopulta onnistuin saamaan tämän saaliin itselleni n.21 euron hintaan. Postikulut Briteistä tosin kirpaisevat jonkin verran ja loppusumma PayPalissa näyttikin olevan 34 euron luokkaa. Mutta niinku meilläpäin sanotaan: halpaa ku saippua.

Kuten monissa blogeissa on jo kirjoitettu, mikäli mielii nimenomaan Martensseja (joko siksi että ne on iih niin in tai ettei ole käyttänyt ikinä muita), kannattaa ebay todellakin tsekata läpi. Pränikät 8-reikäset kun lähtee 50punnalla ja postikulut ynnättynä ne maksavat yhteensä alle 75 euroa. Muistaakseni edellistä paria ostaessani pari vuotta sitten kauhistuin, kun esim. Kenkämarski taisi kiskoa parista 158 euroa, ellen ihan väärin muista. Silloinkin valinta suomalaisen ja brittiläisen kenkäkaupan välillä oli helppo. Siihen maailman aikaan myös Helsinki 10 myi todella huonokuntoisia docceja 49 eurolla, enpä tiedä onko niitä vieläkin siellä nurkissa pölyttymässä. Sietäisi ainakin olla niillä hinnoilla.


No mutta tässä nämä mun klompsut on, aika hyväkuntoisilta vaikuttavat! Ja maihareista ja hinnoista tuli tällainen pieni kuva-arvoitus mieleen. Arvatkaapa mistä seuraavat pikkukuvien vaatteet ovat? Kuvat ovat valitettavan pieniä, mutta en saanut niitä isommiksi millään.









.

Kuva-arvoituksen vastaus: Ne ovat varustelekasta. Tänä syksynä kannattaakin harkita ostaako mistä syys-ja talvipukimensa. Esimerkiksi kuvan naisten merimiesmekko maksaa 9.60 eur ja miesten kansitakki 59 eur.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Villi Pohjola


talvi l�henee


Eka kertani Polyvoressa. Tähän on hyvä syy: yritän näin kuvallisesti osoittaa miksi kiiltonahkaiset martenssit ovat elämää suurempi asia. Kaikki muu löytyy, no okei, roosanauha on ihan perusmallia. Kuka ei tahtoisi treffeille tytön kanssa suoraa Villistä Pohjolasta?

torstai 7. lokakuuta 2010

Glitter Grill

Eilen oli hauska päivä. Vein kaksi kaveriani katsomaan elämänsä ensimmäistä kertaa burleskia. Eikä mitä tahansa burleskia, vaan improvisaatioburleskia, mitä esitettiin ensimmäistä kertaa Suomessa Glitter Grillissä.

Jännitti kamalasti, sillä kaverissani on hieman vanhanpiian vikaa, mikä tulee esiin skeptisyytenä. Naistenlehdet ovat outoja, kasvorasvat turhia ja leivoskin pitää syödä juuri tietyn tyyppisellä haarukalla. Burleskista puhuessamme en ole ollut kovin varma, olenko saanut häntä ymmärtämään kuinka hauskaa sen katsominen voikaan olla. Siksi olikin vähän epävarmaa, kannattaako ensimmäinen burleskikokemus olla nimenomaan improvisaatiota, minullekin täysin vierasta maaperää.

Bent van der Bleu
Mutta kannatti. Olimme keskustelleet etukäteen aiheista ovatko burleskiesiintyjät pääosin lihavia naisia, koostuuko yleisö epätoivoisista sinkkumiehistä, onko se taidetta, riisutaanko kaikki pois ja monesta muusta eniten mietityttäneestä asiasta. Illan aikana näimme 7 erilaista burleski-improa ja hauskinta ensikertalaisten kannalta taisikin olla, että 5 niistä oli miesten numeroita! Ja vasta viimeisessä esityksessä nähtiin tasselien pyöritystä, kun Bettie Blackheart esitti impronsa käärmenaisena. 

Bettie Blackheart


Pitäisikin joskus kirjoittaa kunnon tilitys burleskista, tai lähinnä siitä kuinka sen suuri suosio on saanut ihmisiä myös sotajalalle sitä vastaan. Itsekin olen saanut joskus kesken baari-illan kunnian vastailla kaikenlaisiin syytöksiin tuntemattomien ihmisten taholta. Miten ihmiset, jotka eivät koskaan edes vaivaannu paikalle katsomaan mitä se on, ovat valmiita littaamaan toisen ihmisen harrastuksen pelkästään oletuksiensa pohjalta? No, siitä ehkä joskus myöhemmin.

Mikäli haluat tietoa Glitter Grill burleskiklubista ja muusta Helsingissä tapahtuvasta burleskitoiminnasta, käy Helsinki Burlesquen nettisivuilla. Sieltä löydät myös linkit Suomen muihin burleskitapahtumien järjestäjiin.

 Kuvat: Adam Monaghan

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Work of art - tulevaisuuden suurin taiteilija

Kun Suomessa vielä keskustellaan siitä, vievätkö Idolsin ja Talentin kaltaiset kykyjenetsintäohjelmat uskottavuutta laulajilta, läjäytetään Amerikassa vieläkin tehokkaammin luu kurkkuun. Tällä hetkellä haussa nimittäin on jo toinen Work of art-the next great artist eli suurta taiteilijaa etsitään surutta television kautta.

1. tuotantokauden kilpailijat 

Homma menee täysin samalla kaavalla Suomessakin nähdyn Muodin Huipulla (Project Runway) ohjelman kanssa. Mukana on taidetaustaltaan erilaisia kilpailijoita, joiden tehtävää on  inspiroitua esimerkiksi rantamaisemasta tai yllättäen matkasta New Yorkin halki ohjelmaa sponsoroivan Audin kyydissä. Voittajaksi valikoitu saa sekä tuntuvan rahapalkinnon että näyttelyajan Brooklynin taidemuseoon, mikä on siis himppasen Myymälä2:n galleriatilaa isompi paikka.

Miles - kultamussukka-artsupartsu
Sarja oli todella viihdyttävää katseltavaa. Tehtävien aihealueet olivat välillä täysin järkyttäviä, kaupallisia ja mielikuvituksettomia, mutta ihailtavasti Ameriikan jengi piti pokkansa, vaikka pinnan alla varmasti kuohui. Inspiroidu Audista...Ei saat....ja eikun hommiin! Ohjelmaa katsellessa keskustelimme nykytaidetta työkseen tekevän katselukumppanini kanssa toimisiko sarja myös Suomessa. Nopeasti hän enemmän kenttää tuntevana päätteli, ettei juuri kukaan haluaisi alkaa edes tuomaroimaan tuon kaltaista formaattia. Muutenkin asia tuntui jopa minusta hupaisalta.
taiteellinen harmaa kuutio

pakollisen poppipojan omakuva

Mutta mikä nykytaiteesta tekee niin pyhän ettei sitä voisi käyttää, kuten kaikkea muutakin luovaa toimintaa nykypäivänä, viihdyttävänä tv-höttönä? Taidettahan arvostellaan jatkuvasti kritiikein, sen lisäksi vain kaikista parhaimmat/ansioituneimmat saavat galleria-ajat näkyvimpiin paikkoihin, apurahojakaan tuskin jaetaan solidaarisesti kaikkien taiteenalalta valmistuneiden kesken, joten miksipä ei? Sanooko taiteen kultainen kirja, että inspiroituminen saa tapahtua pelkästään omien herkkien aivojen toimesta, vai voisiko pakkoinspiroituminen ollakin välillä vapauttavaa? Vai onko pelkona se, että tämä latotauluista energiansa ammentava kansa saisikin uuden idolinsa, uuden kehystetyn halpaprintin siihen ankkakortista askarrellun taulun vierelle? Ja olisiko se tekijälleen yksinkertaisesti NO-LO-A?

taidetta ja viinaa: huippudiili.
Välillä suomalainen ajattelumalli, että kaikki pitää ansaita pettuleipää syöden ja kyyneleitä vuodattaen vaan tylsistyttää. Ja liika suosio on aina pois uskottavuudesta. Nykyään ilmeisesti galleriatkin ovat pois uskottavuudesta. Sanomatalon seinä on paljon uskottavampi. Ja taide on vakavaa. Mistä me tämän opimme? Laitettiinko suomalaisten Tutteliin ennen jotain ankeutusjauhetta Nestlen toimesta, tuntuu nimittäin ettei 90-luvulla syntyneillä ole läheskään yhtä suurta tarvetta uskottavuuteen. Siellähän nuo ovat nytkin - Huippumalli haussa kisan ilmottautumispäivää odottamassa.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Uusi blogi - muuttuuko mikään?

Olen aina ihmetellyt bloggaajia, jotka kirjoittavat henkihieverissä ensimmäiset 2 viikkoa bloginsa aloittamisesta. Sitten iskee se fakta, että ei perkele, vaikka oonki tyylikkäämpi kuin Nelliinan Vaatehuone (ja nuorempi), kävijälaskurissa on jokin vika kun hittejä sivulle ei tule toivottuun malliin. Kahdessa viikossa on esitelty vyöt, jaettu beautiful blogger kunniamaininnat, kerrottu hassut faktat itsestä + turhaa edes mainita: opeteltu seisomaan jalat sisäänpäin. Blogilistalla on tänään 38 259 blogia, joten fakta on se, että suurin osa saa olla tyytyväinen ettei sijoitu niiden 5 vähiten käydyn joukkoon. Sinne minäkin kuulun, mutta tyhjä blogi tuntuu silti todella kuumottavalta, pakkohan tässä jotakin on tehdä.

Aluksi ajattelin (eli siis toissapäivänä), että kun nyt perustan uuden blogin, hion siitä juuri sellaisen täydellisen tietyistä asioista kertovan faktakokonaisuuden. Sellaisen, mikä antaisi jossain määrin viileän kuvan minusta. Ei avautumisia sinkkuudesta. Ei avautumisia ylipäätään. Ei ehkä ihan Issues, mutta sinnepäin. Ei muotia, mutta mielenkiintoisia ilmiöitä. Eilisestä tekstistä jopa editoin alkulauseeni pois, koska ihmettelin siinä miksi en ole vieläkään blogilistan kuumimmat-listan kärjessä. Ei itseironiaa, herrajumala. Mutta nukuttuani hyvät yöunet (klo.4.45 olisin lähtenyt Lauralle aamukahville+briossille, mutta raitiovaunut eivät toimineet, joten aloin nukkumaan), tajusin ettei omaksi havaittua kirjoitustyyliä ole helppo muuttaa.

Muoto muokkautunee ajan kanssa sellaiseksi miksi pitääkin. Muutamia asioita olen kuitenkin päättänyt: Nostalgian lyhyt oppimäärä on enemmän kasvoton blogi, mitä edeltäjänsä. Asiat pysyvät avoimina, mutta arkielämässä minua ei enää juurikaan kiinnosta, että kirjoituksiani ruoditaan raamattu kädessä kirjoitettuna faktana baaripöydässä. Monikaan ei varmasti olisi yhdistänyt minua minuun, ellei edellinen blogini olisi ollut täynnä kuvia itsestäni. Nostalgian lyhyessä oppimäärässä omakuvia ei siis ainakaan tällä haavaa näy.

Sen sijaan kuvapuolella käytän entistä enemmän kuvia (suomalaisten) nykytaiteilijoiden teoksista, jotka listaan erikseen taide-välilehteen. Ajan kanssa Taide-osiosta tulee varmaankin ihan mielenkiintoinen. Valokuvien käyttäminen on hieman kinkkinen juttu: suurin osa netistä löytyvistä teoskuvista on lähtöisin gallerioiden pressimateriaalista. Osa kuitenkin on löytynyt muista blogeista, jolloin alkuperä on hukassa. Kohteliasta olisi ilmoittaa teoksen tekijälle, että olen käyttänyt kuvaa hänen teoksestaan, mutta kaikkia taiteilijoita on mahdoton saada kiinni. Pyrin kuitenkin jokaisen teoskuvan yhteydessä antamaan linkin tarkempiin tietoihin taiteilijasta. Kuitenkin on hyvä todeta, että bannerin ja avataren teosten tekijä, Rauha Mäkilä,  on antanut minulle luvan käyttää teoskuviaan bloggaamiseen jo edellisessä blogissa. Kiitos siitä.

Ja loppuun vielä, että päivitän linkkilistaani ajan kanssa. Se edellinen blogi on lukittu, joten sinne ei enää pääse. It's a new day, it's a new dawn, it's a new life.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Hyvää palvelua

"sä näytät ihan prinsessalle, ihanku Stiina Saarisen maalauksesta!"
Maria Veitola Johanna Tukiaiselle *

Helsinki ei ole paska mesta. Yksi toinen kaupunki sen sijaan on. Olen aina kuvitellut Helsingin olevan kaupunki, missä palvelun taso ei aina vastaa meidän maalaisten standardeja,mutta vääräksi sen todisti viimeistään perjantainen visiittini Kallion terveyskeskukseen. Ongelma oli seuraava: Elsa oli Helsingissä. Lääkkeet, joita Elsan piti ottaa olivat joko 600km:n päässä tai hukassa (en ole kovin järjestelmällistä sorttia). Jos lääke jää ottamatta, Elsa saa nopeasti sähköiskun kaltaisia huimaustiloja, joten lääke on parasta vaan ottaa.

Onneksi matkatavaroistani löytyi vanha lääkeresepti, toki niin vanha ettei lääkkeen vahvuus pitänyt enää paikkaansa. Samoin meikkipussistani löytyi tyhjä lääkelevy, missä lääkkeen vahvuus oli oikea. Nämä mukanani kävelin Kallion terveysasemalle odottaen lähinnä myötätuntoista hymyä ja osoituksen sairaalan päivystykseen. Ja mitä vielä! Ihastuttava lääkäritär juoksi toiselta puolelta taloa ottamaan minut vastaan ja kirjoitti muitta mukisematta uuden reseptin lääkettäni. Tämän lisäksi Kallion apteekista ilmoitettiin, että mikäli jaksan odottaa huomiseen, saan lääkkeeni huomattavasti paljon halvempana rinnakkaislääkkeenä!

Voi olla, että tätä Cipralexin rinnakkaislääkettä saa jokapuolelta Suomea, mutta rinnastan senkin löytymisen pelkästään Helsingin kauniiden ja ystävällisten lääkäreiden ja apteekkareiden aikaansaannokseksi. Kitos heille siis! Tähän asti on ollut järjetöntä, että maksan lääkkeestäni 1.96eur/tabletti. Rinnakkaislääkkeen hinta on "vain" 1.19 eur/kpl. Masennuslääkettä nappaillessa masennus on ennen vain pahentunut miettiessä tabletin hintaa, nyt melkein vuodatan onnen kyyneleitä.

ps. nyt mulla on uus versio tästä bloggerista, lataan kuvia ihan eri tavalla ku ennen. se on HANKALAA.

(*=teostiedot täältä)

Hug 'n Roll

Kyllä. Kuulun naisiin, joiden on epätoivon vimmalla roikuttava unikaverissaan kiinni öisin (silloin kun ylipäätään voin nukkua jonkun ihanan vieressä). Kaksi parasta asentoa ovat:

1) sivuasento, jossa pää on vierustoverin rinnan päällä, kädet tiukasti ympäri ja ylempi jalka lukkona toisen jalkojen päällä.

2) asento, jossa itse voin nukkua suhteellisen suorassa pakottaen vierustoverin pään rintojen päälle ja kierittäen käteni niskan ja pään ympäri niin, että vierustoveri ei pysty kunnolla hengittämään.

Mitä tiukempi paketti, sen parempi. Silti usein aamuisin herään lannistettuna ilman kunnon halausotetta. Kannattaisi varmaan vaihtaa nuorempiin miehiin, jotka eivät ole katselleet frendejä...


sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Ennen oli kaikki huonommin

Mitta edelliseen blogiini tuli täyteen. Muutamassa vuodessa tuli opittua että kirjoittaminen on tärkeää. Opin myös että mitä enemmän kerron itsestäni, sitä enemmän ihmiset minusta tietävät - myös ne joiden en soisi. Nyt seuraa siis uusi aloitus, enemmän anonyymisti. Tai saa nyt nähdä...en kuitenkaan ensitöikseen kirjoita puhelinnumeroani banneriin, olkoon se nyt tätä anonyymiyttä.

Blogin nimi on peräisin Kuolleet Intiaanit orkesterin levyltä Puuluuranko. Edellisen blogini nimi oli Marzi Nymanin soololevyltä. Ja ei, se ei todellakaan ollut Outo tyttö. Jotain jatkumoa siis edelliseen.