NOSTALGIAN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Rauha Mäkilä: Is It True When U Say That U Love Me, 2006

torstai 20. tammikuuta 2011

Ugh Ugg

Joulutaukoni vierähti...Kommenttivyörystä päätellen ikävä on ollut molemminpuolista :D Paluulleni on kuitenkin hyvä syy, koska on pakko tehdä tunnustus: ostin uggit. Facebookissa asiaa julistaessa Anna näppärästi kysyikin "Mut muuten oot terve?"

Kaiken pahan alku ja juuri on ystäväni Miina (jonka tuliterää kotikosmetiikkablogia kannattaa alkaa lukemaan nyt heti, tiedän, että siellä on tulossa ihan mahtavia ohjeita!). Miina on talsinut talven mustissa töpsyköissään ja muistanut säännöllisesti mainita kuinka kätevät ne onkaan. Minä taas olen liukastellut martensseissani, mitkä ovat kyllä hyvän näköiset mutteivät missään tapauksessa Suomen talveen soveltuvat jalkineet. Miinan "vitsi nää on hyvät" yhdistettynä Eevan saarnaan siitä kuinka "tällaisia lampaannahkasaappaita on valmistettu Australiassa ja Uudessa-Seelannissa vuosikymmeniä, ja niitä on aina kutsuttu uggeiksi piittaamatta siitä kuka tai kenen firma ne on tehnyt. Lopulta eräs ovela sika hoksasi rekisteröidä saapikkaat omaksi tavaramerkikseen ja näin ollen sai alkaa kutsua muiden saapikkaita feikeiksi. " päätin antaa mahdollisuuden uggeille, mikäli aitonahkaiset ja edulliset tielleni osuvat.

Laiskana tyttönä googletin Kenkämeklari+Ugg
ja löysin jonkun toisen kuvan samaisista töppösistä.
Omani ovat siis pikimustat, mutta muutoin identtiset.
Valkoinen lappu vaan nipsaistiin pois.

Ja eilen ne sitten osui. Oulun keskustassa aikaa tappaessani käväisin paikallisessa kenkäliikkeessä, kenkämeklarissa, ihan vaan pyörimässä. Stockmannin viereinen Meklari oli tainnut tehdä virhearvioinnin ja tilannut satoja pareja mokkanahkaisia ja lampaankarvaisia uggeja omalle Hi-Pot-merkilleen ja nyt ne olivat alennuksessa 39.90 pitkävartisena, 29.90 lyhyemmällä varrella. Spiritstoren vakoilukeikka osoitti, että ne AIDOT (kiinassa valmistetut btw) Ugg Australia-merkin saappaat olivat aivan yhtä jämyä tekoa pohjasta varteen kuin nämä Meklarin tossut, joten mukaan lähti pikimustat lampaannahkasaappaat alle neljällä kympillä. Varren valkoisen materiaalilapun kun leikkasi irti, olivat tossut oikein mainiot.

Ei ne kauniit ole enkä sitä väitäkään! Joskus vain mukavuudenhalulle on pakko antaa tilaa.

Ja jos jotakin alkoi kiinnostamaan, löytyy mokkatossuja ainakin mustana, harmaana, beigejä sekä konjakinruskeana sekä lyhyenä että pitkänä. kenkämeklarilla on myös postimyynti, ja varmasti soitettaessa toimittavat töppösiä ympäri Suomen. Koko kannattaa ottaa 1 koko tavallista suurempana, oma 39 jalkani sai siis 40-kokoisen uggin.

5 kommenttia:

  1. Ihanaa, että oot takas! Mutta uggeista en sano mitään, ei oo mun juttu...

    VastaaPoista
  2. Ei oo MUNKAAN juttu, ellei pakko sanelis. Lue rivien välistä...

    VastaaPoista
  3. Ostin lyhytvartiset konjakinväriset Hi-Pot Prismasta Tampereelta tuossa ennen joulua ja ne taisivat maksaa noin 35 euroa (tosin silloin oli asiakasomistajapäivät eli sain tuosta vielä vähän alennusta). Susirumat ne on, mutta etenkin koirankusetuskenkinä lyömättömät. Okei, jos olen ihan rehellinen, niin en ole kyllä muita kenkiä sen jälkeen juurikaan käyttänyt...

    VastaaPoista
  4. Elsa, no juu! Tajusin kyllä! Mutta aattelepa sitä, että nyt sääkin oot muodin aallonharjalla, kun kaikilla on uggit.

    VastaaPoista
  5. Niinpä. oon ihan mehuissani tästä muodikkuudesta. yhdistäessä mustat uggit mustaan villakangasviittaani näytän myrkkysienen ja pikku vampyyrin risteytykseltä, mikä on erityisen hienoa ja ennenkaikkea ajankohtaista.

    VastaaPoista